Havahduin: Vakaat länsimaat voivat romahtaa ja Suomi joutua sotaan omana elinaikanani

Maailma johon synnyin oli optimistinen ja jatkuvasti kehittymässä parempaan suuntaan. Siinä missä Anni Sinnemäen sukupolven edustaja tiesi kahdeksanvuotiaana ”että maailma tuhoutuu kaksintaistelussa suurvaltojen”, minä seurasin seitsemänvuotiaana TV:stä kun Berliinin muuri murtui. Kohta valtaosa entisistä itäblokin maista otti valtavia harppauksia kohti demokratiaa, talouskasvua ja kansalaisoikeuksia. Yksittäisistä kriiseistä huolimatta kehitys oli muissakin maanosissa samansuuntainen. Vapauden, demokratian ja talouskasvun vahvistuminen oli niin itsestäänselvää, että Fukuyama kuuluisasti puhui jopa historian päätepisteestä.

Itsestäänselvää ei ollut vain se, että maailma kehittyisi kohti hyvinvointia ja demokratiaa. Vielä varmempaa oli se, että Suomen kaltaiset länsimaat olisivat toimivia demokratioita* hamaan tulevaisuuteen asti.

Viime vuosina olen joutunut kivuliaasti luopumaan tästä uskosta. Optimistisesta perusluonteestani huolimatta en ole enää varma, että Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa pysyvät demokraattisina ja ettemme joudu sotaan.

Ensimmäinen isku tuli, kun Venäjä valloitti Krimin. Siinä konkretisoitui se paluu yksinvaltiuteen ja uhmakkaaseen aluevaltauspolitiikkaan, joka väliaikaisesti näytti päättyneen Neuvostoliiton hajottua. Silloin aloin ensi kertaa tosissani miettiä, että voisin elinaikanani tulla kutsutuksi rintamalle.

Ehkä jopa pahempi uhka kytee kuitenkin länsimaisten valtioiden sisällä. Demokratia on hauras järjestelmä, joka voi murentua kun tarpeeksi iso osa kansasta antaa tukensa järjestelmää kunnioittamattomalle kansankiihottajalle, joka sitten kaappaa koko järjestelmän itselleen. Turkki on juuri tällä hetkellä orastavan demokratiakehityksen jälkeen luisumassa kohti presidentti Erdoganin yksinvaltiutta, joka on muutamassa päivässä puhdistanut 60 000 työntekijää oikeuslaitoksista, armeijasta, poliisista, yliopistoista ja muista julkisen sektorin työpaikoista sekä ilmoittanut että poikkeustilan aikana Euroopan ihmisoikeussopimus ei päde. Pidätettyjen kidutukset ovatkin jo alkaneet. EU:n sisällä Unkari ja Puola ovat vuorostaan esimerkkejä siitä, että polku kohti toimivampaa demokratiaa ei ole varma. Yhtä hyvin talouskriisistä kärsivä kansa voi antaa johtajiensa viedä maataan askel askeleelta kohti perusoikeuksia kunnioittamatonta yksinvaltiutta.

Brexit ja Trump.

Nämä kaksi ovat silti ne pelottavimmat kehitykset. Ne todistavat, että myös vakiintuneet ja vauraat länsimaiset demokratiat ovat alttiita totuudesta piittaamattomalle, katkeruudesta ja vihasta kumpuavalle populismille. Trump on patologinen valehtelija, joka on toistuvasti jäänyt kiinni mitä räikeimmistä valheista, mutta joka silti jatkaa kampanjaansa, jossa pääosassa on kaikkien niiden vihaaminen, jotka eivät ole heteroseksuaalisia valkoihoisia amerikkalaisia miehiä. Brexit-kampanja vuorostaan rakentui ennakkoluuloille ja valheellisille lupauksille, joista osasta kampanjan johtohahmot sanoutuivat irti samana päivänä kun äänestys oli takana. On hälyttävää kuinka isot kansanjoukot on mahdollista saada liikkeelle ruokkimalla vihaa, katkeruutta ja ennakkoluuloja vääräksi osoitettavilla väitteillä.

Kaksi taustatekijää tekevät Trumpin, Brexitin ja vastaavat populistiliikkeet mahdollisiksi ja näin suosituiksi. Ensimmäinen liittyy talouteen. Vuodesta 2008 Suomi ja muut länsimaat ovat kärsineet pitkittyneestä taantumakaudesta. Lisäksi monessa maassa sitä edeltänytkään talouskasvu ei auttanut kouluttamatonta ja perinteisissä duunaritöissä työskentelevää väestöä. Tämä porukka kokee itsensä osattomaksi, hylätyksi ja heidän työhön perustuva itsekunnioituksensa on viety. Perinteiset puolueet ja yhteiskunnan muut auktoriteetit ovat menettäneet heidän luottamuksensa, koska eivät ole onnistuneet heitä auttamaan.

Toinen murros liittyy mediaan. Media neljäntenä valtiomahtina on pitkään toiminut portinvartijana, joka on päättänyt kenen mielipiteille annetaan tilaa ja ketä pidetään vakavastiotettavana toimijana. Lisäksi se on vahtinut valtaapitäviä paljastaen heidän valheensa ja väärinkäytöksensä. Yhdysvalloissa perinteinen media pyrki sivuuttamaan ja marginalisoimaan sekä Trumpin että Sandersin. Molempien menestys republikaanien ja demokraattien ehdokkaanvalintakisassa kertoi perinteisen median vallanmenetyksestä. Sosiaalisen median ja muiden kaverilta-kaverille kanavien kautta he pystyivät nousemaan esiin ja toinen jopa presidenttiehdokkaaksi asti.

Sosiaalisen median läpilyönti näytti aluksi tarjoavan upean väylän sananvapaudelle, jossa Arabikevään kaltaiset kansasta kumpuavat sosiaaliset liikkeet syrjäyttäisivät diktatuurit. Vaikka parhaimmillaan näin onkin, perinteisen median sivuuttaminen on johtanut myös ennenäkemättömään välinpitämättömyyteen faktoista ja totuudesta. Ihmiset jakavat samanmielisille vain omia ennakkoluulojaan pönkittävää materiaalia. Näin muodostuu kaikukammioita, joissa ulkomaalaisvihamielisyys ja muut alhaiset katkeruuden ja vihan ohjaamat liikkeet pääsevät roihuamaan. Luottamus perinteiseen mediaan, valtaapitäviin ja perinteisiin instituutioihin vähenee, kun ihmiset sukeltavat yhä syvemmälle vaihtoehtotodellisuuksien verkostoon.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa puhutaankin totuuden jälkeisestä politiikasta, jossa poliitikot systemaattisesti esittävät valheita eivätkä lakkaa siinäkään vaiheessa, kun joku tutkiva journalisti osoittaa ne valheiksi. He tietävät että heidän oma kannattajakuntansa ei luota perinteiseen mediaan ja siksi ei auta, vaikka New York Timesin tai Washington Postin kaltaiset laatulehdet osoittaisivat uudelleen ja uudelleen kuinka Trump valehtelee esimerkiksi väittäessään muslimien juhlineen New Jerseyssä WTC:n kaksoistornien romahtaessa.

On siis iso joukko nykypolitiikkaan pettyneitä, jotka kokevat että heille kuulunut maailma on kadonnut. He ovat jääneet osattomiksi globalisaation hedelmistä ja elävät epävarmuudessa tai työttömyydessä. Tämä katkeruus ja ahdistus kanavoituu helposti vihamielisyydeksi. Trump ja muut populististit toimivat ukkosenjohdattimina, jotka antavat äänen näiden ihmisten vihalle ja katkeruudelle. Globalisaation, automatisaation ja finanssijärjestelmän kaltaisten hankalasti hahmotettavien prosessien sijaan populistit tarjoavat vihalle selkeän kohteen – ulkomaalaiset, EU, homot – ja lupaavat kaikkien ongelmien ratkeavan helposti: rakennetaan muuri Meksikon rajalle tai erotaan EU:sta niin kaikki on taas ”niin kuin ennen.” Vaikka oikeasti sitä kuvitteellista menneisyyden kultakautta ei koskaan ole ollut olemassakaan. Make America great again.

Emme ole enää kaukana siitä, että demokratia Britanniassa tai Yhdysvalloissa voisi romahtaa. Demokratia edellyttää kansalaisilta muutakin kuin äänestämistä. Riski siihen että valtaapitävä ylittää valtuutensa, estää opposition toiminnan ja alkaa sortaa kansalaisiaan on aina olemassa. Usein kansalaisoikeuksien polkeminen alkaa jonkin vähemmistön sortamisella, jonka monet kansalaiset saattavat hiljaa hyväksyä. Hitlerillä oli juutalaiset, Putinilla homot, Trumpilla muslimit. Brexit-äänestyksen tuloksen jälkeen viharikokset ulkomaalaisen näköisiä kohtaan lisääntyivät Britanniassa huomattavasti. Kun sorto lopulta osuu omalle kohdalle, on jo liian myöhäistä.

”Vakaissa demokratioissa ei riitä, että kansalaiset arvostavat demokratiaa, heidän täytyy olla valmiita tekemään uhrauksia puolustaessaan demokraattisia instituutioita potentiaalisia rikkomuksia vastaan”, kuten Stanfordin yliopiston valtio-opin professori Barry Weingast on asian tiivistänyt. Erityisen tärkeää on, että kansalaiset puolustavat demokraattisia instituutioita myös silloin, kun rikkomukset eivät koske suoraan heitä vaan kohdistuvat johonkin vähemmistöön tai kun he itse hyötyisivät jostakin rikkomuksesta. Tällöin punnitaan demokratian todellinen arvo.

Demokraattisen yhteiskunnan ennakkoehto on, että kansalaisista tarpeeksi iso osa arvostaa ja luottaa yhteiskuntajärjestelmään ja on valmis sitä puolustamaan. Jos näin ei ole, vapaa yhteiskunta ennemmin tai myöhemmin romahtaa, kun sopivat sattumat antavat vallan tarpeeksi röyhkeälle populistille.

Juuri nyt taloustaantuma ja median murros ovat rapauttaneet tätä kansalaisten kokemaa luottamusta niin pahasti, että demokratian romahdus on täysin mahdollista myös jossakin perinteisesti vakaana pidetyssä länsimaassa. Tätä minä pelkään. Olen perusluonteltani optimisti, mutta nyt on pakko myöntää, että se perusluottamus yhteiskuntien myönteiseen kehitykseen on koetuksella.

Voimme vielä pelastua, mutta se vaatii sitä että heräämme. Että ymmärrämme että demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan vaatii että puolustamme sitä. Medialla on tässä erityisen iso rooli. Samoin kaikilla sosiaalisen median mielipidevaikuttajilla. Tilaa ei tule antaa niille, jotka huutavat koviten tai antavat olemattomalla asiantuntemuksella kaikkein klikattavimpia provokatiivisia lausuntoja. Tilaa on annettava niille, joilla on oikeaa ymmärrystä käsillä olevasta asiasta ja kyky ilmaista mielipiteensä maltillisesti, eri tahoja ymmärtäen. Myös kasvatuksella ja koulujärjestelmällä on keskeinen rooli kriittisten kansalaisten kasvattamisessa, jotka osaavat erottaa perustellut mielipiteet populismilta.

Demokratia on vielä pelastettavissa, mutta se vaatii kolme seikkaa: 1) Että ymmärrämme, että demokratia on todella uhattuna. 2) Että analysoimme nykyisen uhan laadun ja mietimme millä strategialla sitä vastaan voi puolustautua. 3) Että alamme omalla toiminnallamme demokratiaa puolustamaan.

Frank Martela, kansalainen

* Demokratialla tarkoitan tässä vapaiden vaalien, sananvapauden, turvattujen kansalaisoikeuksien, perustuslain kunnoittamisen sekä toimivan ja puolueettoman oikeusjärjestelmän yhdistelmää. Aktiivisen kansalaisuuden merkityksestä demokratian ennakkoedellytyksenä olen kirjoittanut laajemmin Antti Kaihovaaran toimittamassa Jakolinjojen Suomi -teoksessa, joka on luettavissa verkossa.

[Julkaisin tämän kirjoituksen aluksi frankmartela.fi-sivustollani. Suncometin serverin resurssirajat tulivat siellä kuitenkin vastaan ja blogi kaatui, joten siksi jouduin hätäratkaisuna julkaisemaan saman kirjoituksen myös tässä englanninkielisen kirjani sivustossa ja ohjaamaan liikenteen tänne.]

Revealed By Science: The 4 Elements Of Holy Grail That Jay-Z And Justin Timberlake Are Searching After

In radio right now: “And baby, it’s amazing I’m in this maze with you. I just can’t crack your code.” Don’t worry, Mr. Timberlake, I am here to crack the code for you. You just need to do what MC Hammer did: become a bit more geeky!

You curse my name
In spite to put me to shame
But I still don’t know why
Why I love it so much?

We’ve been told by Mr. Jay (Z) that in the lyrics of the song Holy Grail, Mr. Timber (lake) is talking about his love/hate affair with fame. In the same song, Mr. Jay himself complains how he is “caught up in all these lights and cameras” and ready to “f**k the fame.”

Both of them seem to be confused: How did they end up in this horrific maze of fame? And they still don’t know why they love it so much, even when it is sometimes so painful. Fortunately, the right answers are out there. They have just been hiding in the laboratories of mischievous – and less famous – scientists. So what can they tell to Mr. Jay and Mr. Timber about sustainable happiness?

Consider this: A few psychologists I know from University of Rochester (341 miles from Brooklyn) asked students graduating from college what they want to get in life. Some of the students had cozy dreams about satisfying close relationships, personal growth and serving the community. Other’s were all bling-bling, and wanted the infamous trio of money, fame, and image. And alas: one year later it turned out that both groups had taken some successful steps towards their goals: inner growth people had experienced inner growth, while fame people were a bit more famous. This seems to proof the theorem set forth by professor Eminem from 8 Mile Road University in his highly cited paper Be Careful What you Wish for:

So be careful what you wish for, cause you just might get it
And if you get it then you just might not know what to do with
Cause it might just come back on you ten-fold.

As professor Eminem argues, we should be very careful about our dreams. The truth is out there: All goals are not created equal. The research shows that achieving some goals produces well-being, while achievement of other goals produces – well – ill-being.

What are then the sources of sustainable happiness? What are the goals that produce true happiness?

There are four of them:
1) Having a sense of freedom and autonomy in one’s life
2) Feeling competent at what one is doing
3) Having satisfying close relationships
4) Being able to contribute to the society

The key problem with too much fame is that while 2 & 4 might be satisfied, too much fame can completely trump 1 and 3.

Let’s take Mr. Jay as an example:

1) Feeling Free: He can buy an island for his girlfriend as a birthday present, but at the same time: “can’t even take my daughter for a walk, see ‘em by the corner store.” He has certain freedoms others can just dream about, but at the same time he has been deprived of many freedoms that are self-evident for ordinary people: Being able to visit a corner-store, walk around freely on streets of Brooklyn – or any other neighborhood on this planet.

2) Feeling Competent: Hats off! Mr. Jay is ambitious, talented, and disciplined. He is the “post-millennial embodiment of the American Dream”, who won the game of making money out of hip hop. As regards competence, he is way up there!

3) Feeling Related: Having a sympathetic wife and a lovely daughter is great. But given that both he and his wife are quite dedicated to their careers, they might not have as much quality time together as your average Joneses. In addition, Mr. Jay complains how he is surrounded by pigeons. I am not an ornithologist, but Mr. Jay seems to have some knowledge about the behavior of pigeons: “But soon as all the money blows, all the pigeons take flight.” Finding friends when everybody around you is a pigeon? Not cool.

4) Contributing: A bit mixed really. Mr. Jay gives to charities, serves as a role model, and organizes cool things like Made in America festival. Harry Belafonte (the Banana Boat Song guy), however, criticizes him for turning his back on social responsibility. He thinks that Mr. Jay could do so much more with his high profile status and a net worth of 450 millions. In that sense, Mr. Belafonte feels that Bruce Springsteen is more black than Mr. Jay.

The point being: The fame itself doesn’t make anyone happy or unhappy. As regards happiness, fame helps only to the extent to which it helps to fulfill the four needs of sustainable happiness. And while having no money hurts, having too much money and fame can hurt too. It’s of course nice that if one “just want a Picasso in my casa, no, my castle”, one can buy it. But it is not nice when living a normal life becomes impossible:

“I feel like I’m cornered off enough is enough, I’m calling this off
Who the fuck I’m kidding though, I’m getting high, sitting low
Sliding by in that big body, curtains all in my window
This fame hurt but this chain works.”

Ok, now we know why Mr. Jay and Mr. Timber both love and hate fame at the same time. But where to go from here? What should they do to break loose and find that holy grail of sustainable happiness?

Mr. Jay asks us to look at “what that s**t did to Hammer”. So let’s look at what happened to MC Hammer!

For those born in the ’90s, MC Hammer was a guy who twenty years ago instructed us to not “Touch This”, leaving us wondering what exactly it is we can’t touch (and is it something we would like to touch in the first place?) He was huge in 1990! And surely, Mr. Hammer went through the usual cycle: huge fame, huge money, huge mansion in Fremont, California. And then the backlash: bankruptcy, loosing the mansion, out of fashion.

But what does Mr. Hammer do now?

It seems that he is living the good life with his wife and six kids while putting in some occasional missionary work for the local church. As for work, he is investing in and consulting tech companies, calling himself a “super-geek.” And he is right: he is definitely less cool when he talks about the user interfaces of search engines at Web 2.0 Summit than when he rapped about 2 Legit 2 Quit wearing Ray-Bans.

In a nutshell, Mr. Hammer in 2013 is less cool, less famous, but more happy.

Let’s break his life into the four building blocks of sustainable happiness to see how he has found his own holy grail of sustainable happiness:

1) Feeling free: Less fame means more freedom to walk on the streets and have the benefits of normal life that superstars are deprived off. Still, he is so well off that he can do most of the things he likes, like traveling or having a nice house.

2) Feeling competent: He can still do it if he wants, for example mashing it up with PSY at the American Music Awards. And he is getting more competent in the geeky stuff as well.

3) Feeling related: Having been together with his wife for over 25 years, and having six children certainly is a good start in having satisfying close relationships in one’s life. Also in his work life he seems to be surrounded with fellow geeks he loves to hang out with.

4) Contributing: His work at the church as well as the way he helps tech startups both seem to give him a strong sense of being able to contribute towards the society and other people.

That’s sustainable happiness, isn’t it! To get there, Mr. Hammer obviously needed to “Stop” before the new “Hammertime” started. He did that, found what is truly valuable in life, and is now living a more peaceful, less famous, but much happier life.

So don’t worry Mr. Jay and Mr. Timber, there is also hope for you. Just become a geek – less cool, more happy!

What is the best way to improve willpower?

I’ll answer with a paradox: The best way to improve your willpower is not to use your willpower.

Research has shown that those with strong willpower actually need it less on a daily basis. This is because they use their willpower not to fight urges but to make sure that they don’t face those urges in the first place.

The single most important fact to know about willpower is that it is weak. Recent research study found that people fight against a desire approximately one fourth of the time during their waking hours – and half of the time they loose that battle.

Willpower is especially vulnerable when it comes to basic cravings such as food or smoking. So relying on your willpower alone to fight those battles is not a successful strategy, because it gets depleted through use. You might successfully fight that urge to peek at Facebook at work, but by the time you get home, you don’t have the energy to win the battle against the donut.


Picture source: SMOSH Food Battle: THE GAME

Therefore, the best and most energy-efficient way to avoid a temptation is to make it impossible to fulfill. A candy bar at your desk is much harder to resist than a candy bar that is still at the store. It is easier to fight the urge to splurge on those designer jeans, if you left your credit card at home before entering the mall.

So whatever your temptation is, take a look at your environment and think: Is there a way to avoid it altogether? If there is no chocolate in the house, you don’t have to fight against that late night craving for a bite. More generally, become conscious about the directions towards which your environment is nudging you. Are the salads more easily available at your lunch joint than the burgers? Are the jogging shoes easier at hand at your home than the remote control? The key is to redesign your environment so that it is as easy as possible to do the good thing, while doing the wrong thing requires more effort. Through right design, your physical environment can support you, instead of undermining you, in achieving the goals that are important to you.

Therefore, time spent on designing your environment is, I believe, the best investment you can make to improve your willpower.

Note: This is a direct copy of Frank Martela’s answer to this question on Quora.

Sources for the research studies mentioned:
* Hofmann et al. 2012: Everyday temptations: An experience sampling study of desire, conflict, and self-control. Journal of Personality and Social Psychology.
* Hofmann et al. 2012: What People Desire, Feel Conflicted About, and Try to Resist in Everyday Life. Psychological Science.
* De Ridder et al. 2012: Taking Stock of Self-Control: A Meta-Analysis of How Trait Self-Control Relates to a Wide Range of Behaviors. Personality and Social Psychology Review.